Hyvä merkki siitä, että syksy tulee on se, kun koirat katoavat kokonaan maisemista. Lenkillä tulee ehkä yksi tai kaksi koiraa vastaan tai jopa ei ollenkaan. Minusta tämä on taas paras aika vuodesta. On kuitenkin melko lämmin, muttei liiakseen. Koirien kanssa ollaan tehty koulun jälkeen parin tunnin lenkkejä keltaisessa maastossa. Ilma on vaan niin ihana, että on pakko olla ulkona. Koirat nauttii myös tästä kaikista eniten, ei ole liian kylmä eikä kuuma. Helmiä kyllä aamu-ulkoilu pimeässä 3 asteen lämpötilassa on ruvennut vähän nyppimään. Se jäisi taas mielummin sohvan nurkkaan kerälle nukkumaan. Onni taas on ovella jo valmiina, että mennään jo! Toisin päin on taas ruokailussa. Helmi tietää, että heti kun herätään saa ruokaa. Se säntää iloisena keittiöön ja nököttää tiskin alla kunnes ruokakuppi on lattialla. Onnia ei välillä keittiöön kuulu laisinkaan. Yleensä se kuitenkin tulee keittiön ovelle nukkumaan. Helmille riittää, kun kerran antaa luvan. Onnille sit pitää hokea monta kertaa, kun herra ei millään haluaisi syödä. Lopulta se kuitenkin nöyrtyy syömään kaiken.

Onnin murkkuilun kanssa on nyt mennyt paremmin. Saijan keinot on tepsinyt. Koirien ohitus menee hyvin, kunhan on tarpeeksi etäisyyttä (ettei ihan vierestä tule, pari metriä on hyvä) ja nameja on mukana. Parin koiran ohi ollaan päästy ilman nameja pelkällä tiukalla otteella tilanteeseen. Isojen koirien kanssa sama ei kuitenkaan onnistu. Möröt on oikeastaan kokonaan jänyt pois. Silloin tällöin tulee jotain ihme murinoita. Mopojenkin kanssa menee hyvin nykyään. Inhottaa vaan tuo muille koirille rähjä. Muut tytöt on sitten tietty tosi ihania!

Viime lauantaina alkoi agilityn talvikausi ja päästiin aika hulppeisiin olosuhteisiin treenaamaan, nimittäin Purinalle. Ainakin viimetalvihalliin verrattuna on suuri parannus. Hallista löytyy sentään muutama valo, yhden lampun sijaan.(: Ennen treenejä Onni oli taas ihana oma itsensä ja rähisi kahdelle sen ryhmäläiselle. Jes! Siinä ajattelin, ettei hommasta tule mitään. Onni kuitenkin karkaa rähjäämään muille. Mentiin kuitenkin sisään ja kun jätin sen odottamaan, kiinnostui Onni vain minusta. Hyvä näin. Rataa tehdessä Onni lähti muutaman kerran muiden luo, mutta sain sen aina kutsuttua takaisin. Mutta kärsivällisyyttä tarvitaan Onnin kanssa ihan hirveästi. Eniten minua harmittaa koko tilanteessa on se, että Onni on ihan hirmu taitava ja sitten minä pilaan sen olemalla "ei yhtä kiinnostava omistaja kuin toiset koirat". Uusi halli ja uudet koirat pisti Onnia vähän sekaisin. Kepeillä se oli ihan hukassa, lähti aina kesken pois. Ja muutenkin sellasta haahuilevaa oli koko homma. Ehkä sitten kun saadaan varmuutta halliin hommat sujuu paremmin. Minä sain noottia ohjauksesta ja onhan se tiedossa, että olen aika hukassa nopean koiran kanssa. Helmin kanssa eht miettiä kaikkea kaksi kertaa, mutta Onnin kanssa ei ehdi mitään. Teen vain tunteella, jos nyt menis nopeesti oikein. Eli tarkkuutta ohjaukseen ja ohjaukset loppuun asti. Nämä oli ohjeet. Kontakteilla vähän sama juttu, Helmille ei olla koskaan opetettu kontakteja, koska se ei niitä tarvinnut. Onnille opetin jotenkin ihan tyhmällä tavalla eikä siitä oikein mitään tullut. Kouluttaja ehdotti, että otetaan targetti ja tästä edespäin treenataan targetilla. Onneksi ollaan otettu jo nenäkosketusta, ettei sitä tarvitse opettaa alusta. Siirretään vaan temppu esteelle. Kyllä tässä taas oppii niin paljon uutta, että jos joskus kolmas koira tulee, niin aika paljon tietoa on käsissä.

Sosiaalistumassa ollaan käyty bussilla ja yritetty kävellä koirarunsaissa paikoissa totuttelemassa. Tulee ihan pikkupentuajat mieleen(: Ehkä tuo Onni parin vuoden päästä on tasottunut hourailuistaan. Helmi elelee ihan normaalia elämää, kuljeskelee meidän mukana koiratouhuissa vaikkei niistä mitään välitäkään. Laitan vielä pari kuvaa agikentältä kalasatamasta ja youtubeen laitoin videon Onnin kepeistä: http://www.youtube.com/watch?v=UG1cm4z9UFA

 Onni pääsi patjantuhoamishommiin