Kevät on sekoittanut niin pään, että mielummin pörräilen ulkona kun kirjottelen koneen ääressä blogiin. Eli vähemmän blogipäivityksiä on varmasti luvassa.. Onni luulee olevansa ihan jätkä, mitä sen ei tietty tarvisi olla. Mutta kun itse haluaa, niin vaikea sille on sanoa toista. Lenkillä muut koirat haukutaan. Nyt ollaan jo tosin edistytty aika hyvin asiassa, namia suuhun vaan niin hyvä tulee ja hiljainen. Pelkäsin, että tuo rähjääminen haittaisi treenejä, mutta ei onneksi ole vielä ollut hankaluuksia. Poitsuhan on ihan unelma agikentällä. Tuijottaa vaan esteitä ja minua vuoronperää. Videoissa muuten pari uutta videota treeneistä. Ja ihan itse vielä suunnittelin radan! Olen aika ylpeä luomuksesta, sellaista saa aikaan tylsillä terveystiedon tunneilla;) Niin tuosta rähjäämisestä vielä, että toivotaan että se on vaan murkkujuttu. Ja iän myötä rauhottuu. Tässä vaiheessa tietty karsitaan pois niin paljon kuin mahdollista, mutta luulen että vanhentuessa viisastuu.

Minulla on ollut oikea agility putki! Koirilla ei niinkään, eikä varsinkaan Hemulla. Olin viime viikonloppuna PetExpossa agilitykisoissa töissä pe-su ja kivaa oli! Työporukalla oli tosi hyvä yhteishenki ja kisapaikkakin oli tosi kiva, kun sai kierrellä vuoron jälkeen ständeillä. Käteen tarttui kolme pussia koirannameja ja metallihäkki, joka maksoi vaan 35 e! Tosi halpa. Hyvältä ainakin tuntui viime treeneissä. On se niin kiva kun voi luottamuksella jättää Onnin häkkiin, eikä tarvitse murehtia syökö se itsensä ulos häkistä tai avaako itse vetskarin. Näin kävi nimittäin kahden viimeisen kevythäkin kanssa, ja nyt sitten päätettiin ostaa metallihäkki. Eihän niitä häkkejä ole koskaan liikaa, kun nytkin nurkissa pyörii kolme.. Jos jotain kiinnostaa kevythäkki, joka on 2kk vanha voidaan se varmaan myydä. Kisoissa I-HAH:laiset menestyi tosi hyvin! Tuplavoittoja taisi tulla kaksi? Teki ihan hirveästi mieli jo päästä kisaamaan, mutta täytyy odotella vielä puolisen vuotta.

Ei se agiputki jäänyt tuohon kolmen päivän rupeamaan, vaan maanantaina ja tiistaina oli vielä treenit. Molemmat sujui tosi hyvin! Onni on oikeastaan unelma agikoira, mitä nyt välillä säntäilee ihan omille esteille, mutta se kuuluukin asiaan 10kuukautisella pojalla.. Juuri tiistain vapaatreeneistä on videoita tuolla videot osiossa kotisivuilla. Tuntuu, että Onni menee juu, mutta minä en tajua mistään mitään ja kipittelen ihan tyhmästi kentällä. Ehkäpä sekin puoli vielä paranee:)

Ilmottautuminen Haminaan lähti viime tingassa, vikana ilmopäivänä. Toivotaan, että ilmo meni perille ja päästään esiintymään. Saa nähä miten menee, poitsu ei varmaankaan enää osaa olla kilttipoika:p Tänään olisi ollut rally-toko treenit, mutta yllättävän bussilakon takia ei päästy menemään.. Ihan tyhmää, rally-toko kuulostaa ja näyttää niin kivalta. Ehkäpä ensi viikolla sitten!