Joo tosiaan tämä kauan odotettu kevät piristää mieltä TOSI paljon.. Ulkona vähintään sukat on läpimärät vaikka on kumpparit jalassa ja joskus myös housut. Lapasista puhumattakaan, ne on kuin uitetut koirat. Koissut keräävät hiekkaa ja vettä ja kuraa itseensä minkä ehtivät.. Nyt rupeaa jo houkuttelemaan Tainan jossain vaiheessa puhuma kokopukuhaalari. Jos ei ihan joka lenkin jälkeen tarvis pyyhkiä ja imuroida koko taloa, kun hiekkaa sisälle tulee niin paljon. Sitten ihanaa tässä keväässä on myös se, että meidän Onni haistaa kaikki kivat juoksuset nartut ja käyttäytyy ulkona kuin pikkukakara. Hihnassa ei välillä kuuntele melkein mitään, vapaana kyllä hyvin tottelee. Jep jep, kevät on ihanaa aikaa!

Niin Onni on siis hiffanut ihan uuden asian elämässään, nimittäin tytöt! Ja niistähän se ei saa tarpeekseen. Lenkillä se on pari kertaa vinkunut tytön perään ja sisällä pari kertaa. Hajut maassa ovatkin sitten kahta kivempia. Niitä pitää nuuskutella hirmusti. Kotosalla tämä ei ole niin häiritsevää, mutta agitreeneissä... Hyvän esimerkin voi antaa viime kooikeragista jossa varmaan joka harjoituksen aikana Onni karkasi Jolinda-koikkerin luo. Olikohan juoksut alkamassa tai sitten loppuneet vähän aikaa sitten, sillä Onni tosiaan varmaan kolme neljä kertaa karkasi sen luo. Videoita on, mutta jokaisessa Onni ottaa kivat irtiotot Jolindan luo, ettei niitä kehtaa laittaa:) Eniten siinä harmittaa se, että nyt Onni oppii että kesken treenin voi lähteä muiden koirien luo.. Kerran kun se tapahtuu niin sitä se tarjoaa koko aika. Ihan sama esim renkaan opettelussa. Olisipa tuo virhe vaikka mielummin tapahtunut siinä esteellä, eikä noin isossa jutussa. Minulle vaan luo epävarmuutta se, että pysyykö koira vai lähteekö se. Ja se välittyy koiraan kahta kamalammin ja koko homma ruokkii itseään. Höhhöh, no tästä yli päästään Kristiinan hyvillä neuvoilla taas:) Tuntuu että ollaan ihan sokeina harrastettu agia, kun luulee tietävänsä vaikka mitä, mutta tosiaan kaikki onkin paljon monimutkaisempaa mitä ajatteli. Krisseltä ollaan saatu hyviä eväitä agiin, kunhan niitä osaisi tämä tyhmä ihmispää soveltaa tositilanteisiin. Muuten treenit meni ihan mukavasti. Aina sillon kun Onni kuunteli, niin se meni todella hyvin ja kovaa. Pontentiaalia siis on ja paljon, mutta nyt pitää vaan opetella kohdistamaan kaikki huomio siihen agilityyn eikä niihin tytteleihin kentän laidalla. Tavallaan ymmärrän Onnia, kaipas tuo on ihmisillä ihan sama homma;)

Helmin kanssa päästiin taas eläinlääkärille tänään. Ihan rutiini verikoe oli tiedossa. Helmi odotteli nätisti odotushuoneessa tuolin alla makoillen niinkuin aina. Kun edellinen potilas tuli ulos olin aika yllättynyt. Tunnistin heti omistajan ja eikös perästä iloisena tullutkin Veiko:) Oikeat koikkeri-treffit lääkärillä. Veiko oli tullut Latviasta tai Liettuasta, en muista kummasta ja nyt perjantaina lähdössä Ruotsiin. Oikea matkapoika:) Meidän pikkumiehen pää menisi ihan sekaisin semmoisesta matkailusta. Mutta oli kiva nähdä näin "arkisessa" ympäristössä koikkeria, Helmi kyllä ei ollut niinkään iloinen näkemisestä. Murisi heti Veikolle varoituksen pysyä poissa. Perus Helmiä. Lääkärillä Helmi todettiin ylipainoiseksi, niinkun veikattiinkin. Painoa oli 11.2kg. Ruokamäärä oli Ylvasta ok, mutta liikuntaa Helmi kaipaisi enemmän. Lenkeillä Helmiä ei voi pitää vapaana, ja sen takia se löntysteleekin kaikki lenkit perässä eikä pääse juoksemaan ollenkaan. Kevään edetessä pitää mennä taas sipoon metsiin, missä Helmiä voi pitää vapaana. Ja kesällä uimaan. Hui kauhistus! Helmi ei pidäkkään meidän kesäsuunnitelmista sille. Pitkät lenkit ja uinnit ei nimittäin ole yhtään Helmin juttuja, se on enemmänkin pihalla auringossa lököilevä peruna:) Verikokeen tulokset saadaan huomenna, toivottavasti ei mitään huonoa ole tulossa. Ainakin Helmin vointi on ollut viimeaikoina tosi hyvä.

Ensi viikonloppu onkin ihan täynnä koirajuttuja. Saas nähdä miten minun koeviikon käy, kun pääsiäisloma on keskellä sitä ja loman joka päivä on ängetty täyteen eri koirahommia.. Perjantaina agimesta, la tai su Purinalle kisoja kattelemaan ja maanantaina mätsäri. Sieltä kirjottelen sitten lisää kuulumisia!