Heippa!

Nyt on jo huhtikuu ja kesä tekee tuloaan todella nopeasti! Viime päivinä olen saanut köllötellä omalla pihamaallani ja kieriskellä ihanissa hajuissa. Lenkit ovat olleet kaikkein parasta, lumen alta paljastuu kaikki ihanat hajut ja sitten me Sofian tai äitin kanssa lumpsitaan metsissä niitä haistelemassa. Kaipa tässä yksi huono puolikin on, ärsyttävät linnut koko aika yrittää vallata minun reviirin-pitää niitä sitten vähän läksyttää! Mokomatkin luulee olevansa jotain, mutta minä määrään.

Viimeksi kirjoittelinkin vasta joulukuussa.. Sen jälkeen olen taas päässyt agilitykentille treenailemaan. Talvikaudella oltiin sisähallissa, mutta nyt paremmilla keleillä siirrytään taas ulos. Agilityssa parhainta on varmaan ne namukit ja hajut. Luulen, että olen vihdoin tajunnut sen koko homman idean! Minunhan pitää etsiä niitä nameja sieltä maasta. Kyllähän minä siihen esteiden ylitykseenkin joskus keskityn kun Sofia käskee, mutta haistelu ja herkkujen etsiminen on välillä paljon hauskempaa!

Kävin myös viime perjantaina piipahtamassa koiratapahtumassa oli kuulemma joku koiranpäivä. Siellä näkyi jonkin verran koikkerikamuja, mutta enpä minä oikeen niistä välittänyt.. Urhokin oli niin kiinnostunut minusta, mutta en viitsinyt päästää ketään moikkaamaan. Olihan se Urho-poika aika komea;) Löysin muuten itselleni uuden elämäntyön! Minusta tulee juoksija. Pääsin kokeilemaan sellaisen rievun perässä juoksemista ja aikun se oli ihanaa. Juoksin minä aika kovaakin. Ehkä näette minut joskus vinttikoirien seassa juoksemassa radalla.

Nuo ihmiset puhui jotain, että kohta olisi taas eläinlääkärin aika.. Ei kyllä yhtään innosta se touhu ei. Onneksi minulla on ollut jo aika kauan aikaa viime kerrasta.

Hauskaa kesänodotusta kaikille koirille!

-Helmi